Yhteistä Kirkkoamme rakentamassa
Liity meihin tulevissa seurakuntavaaleissa!
Keitä olemme ja mitä edustamme?
Yhteinen kirkkomme on ryhmä helsinkiläisiä ehdokkaita seurakuntavaaleissa 2026. Haluamme, että kirkkoon ovat tervetulleita kaikki, niin perinteisemmin ajattelevat kuin liberaalitkin. Haluamme rakentaa kirkkoa yhdessä niin, että siellä on jatkossakin tilaa kaikille.
Samalla toivomme, että kirkko keskittyy maailman myrskyjen keskellä perustehtäväänsä, ja luottaa rohkeasti Raamatun sanaan. Kirkon on elettävä ajassa, mutta sen on samalla pidettävä kiinni perustastaan. Jos tästä luovutaan, kirkon ydin hämärtyy ja uhkaa kadota. Kirkon tarkoitus on olla kristittyjen turvapaikka. Olemme osa sukupolvien ketjua, jonka haluamme säilyvän myös tulevaisuudessa. Haluamme välittää tämän perinnön eteenpäin nuoremmille sukupolville, joiden keskuudessa kiinnostus kristinuskoa kohtaan on viime vuosina kasvanut.
Seurakuntavaaleissa on tietysti esillä paljon konkreettisia asioita. Mistä säästetään kun rahat väistämättä vähenevät? Luovutaanko tiloista, kutistetaanko toimintaa vai nostetaanko kirkollisveroa? Millä tavoin jäsenkatoa voitaisiin parhaiten estää? Kirkko on jo nykyisin valitettavan suurelle osalle ihmisistä melko yhdentekevä instituutio. Onko tämä kehitys pysäytettävissä tai jopa käännettävissä? Haluamme olla hyvässä yhteistyössä etsimässä rohkeasti uusia tapoja toimia ja ratkaisuja, jotka kantavat kauas tulevaisuuteen.
Seurakuntavaalit ovat myös koko kirkon linjavaalit. Vaaleissa valitut luottamushenkilöt äänestävät kirkolliskokouksen maallikkoedustajat. Tällä hetkellä suurten kaupunkien ja kirkolliskokouksen tasolla uudistusmieliset ovat enemmän tai vähemmän selkeä enemmistö.
Tarkoituksemme on koota seurakunnallisten vaalilistojen yhteenliittymä Yhteinen kirkkomme -nimen alle. Jo vaalikaudella 2023-2026 olemme toimineet Helsingin yhteisessä kirkkovaltuustossa löyhänä mielipideryhmänä ja meillä on kaksi jäsentä yhteisessä kirkkoneuvostossa.
Arvomme
Rakkaus
Elämme siitä rakkaudesta, joka meille on osoitettu. Jumala rakastaa jokaista ja jokainen toisaalta tarvitsee Jeesuksen sovitustyön kautta tulevan armon vapautuakseen synneistään. Ihmiset tarvitsevat tästä kaikesta kumpuavaa taivaallista rakkautta tullakseen toimeen toistensa kanssa.
Reiluus
Tähtäämme kirkolliseen ykseyteen ja siihen, että erilaiset äänet tulisivat kuuluviin Helsingin kirkoissa. Suhtaudumme kaikkiin ihmisiin tasavertaisesti. Lähetysmäärärahat ja kolehdit tulee jakaa reilusti ja tasapuolisesti kaikille kirkon lähetysjärjestöille ja varmistaa niiden yhdenvertainen kohtelu.
Raamattu
Uskomme Raamattuun ja siihen, että kirkon päätehtävä on edelleen, vuosituhansienkin jälkeen, julistaa evankeliumia eli Jumalan sanaa ja ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta.
Ehdokaslistat eri seurakunnissa
Haagan seurakunta:
Ehdokaslista: Yhteinen Kirkkomme Haagassa
Yhteyshenkilö: Sari Mäkimattila sari.makimattila@fimnet.fi
Kallion seurakunta:
Ehdokaslista: Yhteinen Kirkkomme Kalliossa
Yhteyshenkilö: Jukka Kymenvirta jukka.kymenvirta@gmail.com
Kannelmäen seurakunta:
Ehdokaslista: Keskitietä kirkolle
Yhteyshenkilö: Juhani Stranden juhani.stranden@gmail.com
Malmin seurakunta:
Ehdokaslista: Avoin seurakunta
Yhteyshenkilö: Esa Ahonen ahonenes@gmail.com
Mikaelin seurakunta:
Ehdokaslista: Sanasta elämään Mikaelissa
Yhteyshenkilö: Hilkka Webb hilkka.webb@pp.inet.fi
Munkkiniemen seurakunta:
Ehdokaslista: Seurakunnan rakentajat
Yhteyshenkilö: Annamari Jukko annamari.jukko@gmail.com
Paavalin seurakunta:
Ehdokaslista: Elävä Seurakunta
Yhteyshenkilö: Arto Puusa arto.puusa@gmail.com
Pakilan seurakunta:
Ehdokaslista: Yhteinen Kirkkomme Pakilassa
Yhteyshenkilö Samuel Kopperoinen samuel.kopperoinen@gmail.com
Pitäjänmäen seurakunta:
Ehdokaslista: Sanasta Elämään - Aktiiviseurakuntalaiset
Yhteyshenkilö Jukka Tuominen jukka.tuominen@elisanet.fi
Tuomiokirkkoseurakunta:
Ehdokaslista: Kantava voima
Yhteyshenkilö: Hilla Halla-aho hallaahohilla@gmail.com
Töölön seurakunta:
Ehdokaslista: Seurakunnassa kohdataan
Yhteyshenkilö: Jorma Tikkamäki jorma.tikkamaki@gmail.com
Vuosaaren seurakunta:
Ehdokaslista: Vastuunkantajat
Yhteyshenkilö: Heikki Pynnönen heikki.pynnonen51@gmail.com
Ota yhteyttä
Yhteystiedot
Sähköposti: yhteinenkirkkomme@gmail.com